1. Muutto

Tästä alkaa miun ties kuinka mones Sims-tarinani! :) Yritykset ovat yleensä töpänneet heti alkuun ideoiden puutteessa, sillä miulla on tapana aloittaa jollain katastrofilla tai monimutkaisella dilemmalla, johon en jaksakaan keksiä ratkaisua. Nyt kuitenkin aloitan ihan tavallisella, Legacyn kaltaisella alulla, johon luonnollisesti kuuluu muutto uuteen kaupunkiin, tyhjän tontin osto ja vähäiset rahavarat. Sekä tietysti näillä rahoilla toimeen tuleminen! Hyvin simppeliä siis, eikä mitään sen kummempia komplekseja tällä kertaa. Nauttikaa! :)

*   *   *

Virpi Elomaa, kaksikymppinen nuori nainen, oli vihdoin muuttanut pois äitinsä helmoista ja lähtenyt luomaan omaa elämäänsä täysin uuteen kaupunkiin. Tällainen suuri muutos oli tietysti pelkurille melkoinen shokki, mutta hänellä oli suuria unelmia, jotka tahtoi ehdottomasti toteuttaa. Tai no... Ei niinkään suuria, mutta unelmia kuitenkin. Hänen haaveenaan oli nimittäin kokeilla taitojaan ainakin neljän eri uran saralla ja ehkäpä menestyäkin näissä hommissa. Niinpä, kova homma, mutta Virpi oli valmis pistämään itsensä likoon tulevien lastensa ja lastenlastensa onnen puolesta. Ehkäpä tämä into pulppusi Virpin huolehtivaisesta luonteesta, jonka ansiosta hän oli äitiäänkin hoitanut siihen asti, että tämä löysi itselleen mukavan miesystävän. Välillä  Virpin lievä hajamielisyys kuitenkin oli haitaksi talonhoidossa ja aloitetut asiat jäivätkin hoitamatta...

Tontti jonka Virpi osti, oli aivan typötyhjä lukuunottamatta postilaatikkoa ja roskapönttöä, jonka tyhjentämisesta Virpi maksoikin kuukausittain kaupungille aikamoisen summan. Tontti kuitenkin sijaitsi kauniilla alueella kaukana kaupungin saasteista, joista Virpi olikin jo saanut tarpeekseen. Suurkaupunkien melusaaste sen sijaan ei ollut Virpille ongelma, olihan hän melkoisen sikeäuninen. Ja olihan maaseudullakin metelöiviä talouskoneita, jotka aloittivat työnsä aikaisin aamulla. Ainoa asia mitä hän jäisi kaupungista kaipaamaan olisi hienostoravintolat, jotka tarjosivat aivan taivaallista kuorrutettua hummeria. Kaipa hänen oli nyt opittava senkin tekeminen itse...

Appaloosa Plains, jossa Virpi tästä lähtien asuisi, oli kuitenkin kokoisekseen melko eläväinen pikkukaupunki. Keskustassa luultavasti riitti monenlaista toimintaa jopa bilehileeksi itseään tituleeraavalle Virpille, jonka bilehammasta alkoi usein kolottaa jo hetken seisoskelun jälkeen. Parin kilometrin päästä Virpin tontista löytyi kuitenkin jo täyttä maaseutua farmeineen ja hevostalleineen. Yhden peurankin Virpi ehti jo bongata lähimetsiköstä taksista noustessaan.

Heti tyhjälle tontille astuttuaan Virpi päätti hankkia katon päänsä päälle ennen kaupungin tarkempaa tutkiskelua, vaikkei hänellä kovin paljon rahaa taskussaa ollutkaan. 1800 § oli kuitenkin aika säälittävän pieni summa kodin rakentamiseen. Virpi soitti joka tapauksessa paikalle remppamiehet ja toivoi parasta. "Yrittäkää parhaanne, maksan kyllä", hän höpötti yrityksen sihteerille.

Remonttireiskat saapuivat paikalle ennätysvauhtia kuullessaan sanan raha ja loihtivat ilmoille oikein viehättävän pienen... seinän? "Sori, 1800 § tosiaan on pieni raha, emme saa tällä budjetilla aikaan tuon parempaa", yksi työmiehistä sanoi ja otti rahat Virpin käsistä. "Hyvää päivänjatkoa, neiti Elomaa." Miesten häivyttyä Virpi katseli tekelettä kulmat kurtussa ja pää hieman kallellaan, mutta oli kuitenkin melko tyytyväinen. Olihan seinässä komeat pinnoitteet sekä ikkuna, joten alku oli hyvä. Tästähän olisi hienoa lähteä sitten myöhemmin laajentamaan. Kaikki elintärkeä irtaimistokin löytyi, joten eiköhän ratkaisulla elelisi siihen asti, että työtä ja rahaa saadaan.

Virpi asteli sängyn viereen ja istahti sen päälle avaamaan reppuaan. "Mmm, hyvät jousitukset ainakin", hän mumisi kaivaessaan repusta kehystettyä paperia. Yhtäälän yhteiskoulusta saatu päättötodistus nousi komeasti seinälle muistuttamaan Virpiä tämän menneisyydestä. Nyt seinähökötystä voisi alkaa kutsua kodiksi, vaikkei kaiketi sanan määrityksiä vielä oikein täyttänytkään.

Postipoika toi pihalle päivän lehden juuri kun Virpi sulki reppunsa vetoketjun. Hän kiitti poikaa ja oli hyvillään oivasta ajoituksesta. "Nyt on hyvä tilaisuus tutustua kaupunkiin paikallislehden kautta. Sittenpähän on ainakin jotain puhuttavaa naapureidenkin kanssa", hän tuumaili puoliääneen. Nainen nosti lehden maasta ja alkoi selailla. Uutiset olivat kuitenkin kovin pitkästyttäviä ja hänen ajatuksensa alkoivat harhailla jo parin sivun jälkeen. Kesken ajatuksiensa jokin yllättäen kiinnitti hänen huomionsa lehden vasemmasta ylänurkasta ja hän havahtui kahteen sanaan: "Haemme koehenkilöä..." Työnhakuilmoitus! Virpi otti numeron ylös ja soitti yhteyshenkilölle saman tien. Juuri tätähän hän tarvitsi: Työtä ja sen kautta rahaa jolla lähteä laajentamaan omaa kotia. Ystävällinen nainen vastasi langan päässä puhelimeen ja hetken keskustelun jälkeen Virpi sai ajan työhaastatteluun. "Tule huomenaamuna kello kahdeksalta sairaalalle, niin keskustellaan lisää."

Asiat tuntuivat rullailevan aivan itsekseen kohti oikeita uomia jo heti ensimmäisenä päivänä tuiki tuntemattomassa kaupungissa, joten Virpi päätti vielä samaan syssyyn lähteä tutustumaan uusiin naapureihinsa. Kadun päässä oli viihtyisän näköinen ruskea talo, jonka ikkunoissa oli aiemmin näkynyt liikettä. Virpi suuntasi askeleensa kohti tätä taloa ja jännitti jo mielessään kovasti uusien ihmisten tapaamista.

Lyhyenkin matkan aikana Virpin ajatukset kuitenkin ehtivät aivan omille teilleen. Muutaman minuutin kävelyn aikana hän kerkesi suunnitella koko tulevan kotinsa katsellessaan naapurien taloja. "Millä rahalla tuokin ihanuus on oikein rakennettu? Luultavasti ovat ottaneet lainaa."

Virpi soitti ovikelloa rohkeasti ja itsensä Zac Whipsnakeksi esitellyt nuori mies avasi oven. Vaikka miehen ilme ei näyttanytkään kovin kutsuvalta, pyysi hän kuitenkin Virpiä astumaan sisään. Uusi tilanne jännitti naista, joka oli viime aikoina tottunut tervehtimään vain kaupan myyjiä viikottain ostaessaan itselleen ja äidilleen ruokaa.

Virpi asteli kuitenkin miehen perässä peremmälle ja huomasi seisovansa keskellä oikein lämpimästi sisustettua huonetta. Seinät olivat hauskasti tapetoitu ja vanhat, mutta entisöidyt kaapistot tekivät tilasta ihanan retrohenkisen. "Voi, saisinpa minäkin joku kaunis päivä asua näin viehättävässä kodissa", Virpi ajatteli itsekseen. Hänen mielestään oli kuitenkin mielenkiintoista, että ensimmäisenä sisään astuessa edessä oli keittiö.

Zac löntysteli tylsistyneen oloisena olohuoneen puolelle, jossa Virpiä odotti kaksi muuta henkilöä. Nainen esitteli itsensä Juanita Blancoksi ja kertoi silmälasipäisen, hieman syrjässä pysytelleen miehen olevan  nimeltään Kenji Midden. "Älä välitä Kenjistä. Hän on vähän omituinen, pysyttelee paljon omissa maailmoissaan", Juanita vinkkasi Virpille.

Juanita ja Virpi tulivat hyvin juttuun ja Virpi saikin kuulla naisen opiskelleen muinoin Julkisessa yhteislukiossa. "Jo yläasteella minä huomasin olevani haka kotitaloudessa, eikä lukio juuri kiinnostanut. Paperit saatiinkin sieltä vain niukin naukin ulos. Heti lukion jälkeen aloitin opinnot oppisopimuksen voimin paikallisessa ravintolassa, ja nyt olen jo kohonnut kokin toimeen!" Juanita kertoi innoissaan Virpille, joka taas paljasti naiselle oman unelmansa joka paikan höylänä.

Ilta alkoi jo olla pimenemään päin, joten Virpi päätti hetken jutustelun jälkeen jatkaa matkaansa seuraavalle talolle. "Kiitokset tästä, oli oikein hauska tutustua", hän vielä huikkasi pääasiassa Juanitalle sulkiessaan ovea. "Ehkäpä juuri Juanita voisi myöhemmin esitellä kaupunkia minulle", hän mietiskeli kävellessään.

Matkan varrella Virpi kuuli heleän äänen ja kääntyi katsomaan läheiselle parkkipaikalle. Parkissa hurrutti hiljaa pieni jäätelöauto, jonka kovaääniset soittivat pirteää melodiaansa. Virpi ei suurkaupungin lapsena ollut tottunut näkemään jäätelöautoja joka nurkan takana, joten hänelle tuli vastustamaton halu saada jäätelöä. Mielihalun saattelemana nainen lähtikin tallustelemaan ripeästi kohti autoa.

"Yksi Jäätelötöttörö, kiitos!" Virpi valitsi kaikkein halvimman minkä kojusta löysi ja tilaus olikin tuota pikaa valmis. 10 § yhdestä jäätelöstä oli hänen budjetillaan melko paljon, mutta töttöröllä sai kuitenkin pahimman vatsaa kouristavan nälän pois.

Nainen istahti läheisen puiston penkille nauttimaan jäätelöstään, joka maistuikin taivaalliselle. Ystävällinen myyjä ripotteli päälle vielä nonparelleja, joita Virpi rakasti kovin. Jäätelö oli kuumana päivänä kuin taivaan lahja, ja Virpin pienet hikinorot otsalla kuivuivatkin kasaan saman tien.

Yhtäkkiä Virpi näki varjon laskeutuvan ylleen ja katsahti ylös. Hänen edessään seisoi mielenkiintoisen näköinen mies, joka korautti hieman kurkkuaan ja esitteli sitten itsensä Booker Singletoniksi. "Hyvää päivää, neiti. Makean näköinen jäätelö teillä siinä", mies aloitti. Virpi nousi penkiltä kättelemään miestä ja nyökkäsi vastaukseksi. Tämäpä jännittävää.

Loppujen lopuksi mies oli kuitenkin hyvin hauska tapaus ja sai Virpin nauramaan useaankin otteeseen. Heidän juttutuokionsa venyi auringonlaskuun saakka monipuolisena ja mielenkiintoisena, kunnen Booker ilmoitti olevansa jo myöhässä illalliselta. "Oli kuitenkin hauska tutustua sinuun, Virpi. Toivottavasti näemme vielä", mies sanoi hymynkare huulillaan ja taputti Virpiä kevyesti olalle. "Voi, sitä toivon minäkin, Booker", Virpi vastasi punastuen miehen kosketusta.

Bookerin lähdettyä, huomasi Virpikin kellon raksuttaneen aivan omia aikojaan hauskan juttelun lomassa. "Voi kamala, kun minä niin pelkään pimeää", hän hermoili ja päätti lähteä pikaisesti kohti kotiaan. Matkalla hän kuitenkin muisti, ettei hänellä oikeastaan ole kunnon kotia. "Minähän asun taivasalla! Voi herranjumala sentään, minuthan voidaan ryöstää, enkä saa mistään valoakaan!" Vasta nyt pelkän seinän kupeessa tavaroidensa säilyttäminen alkoi tuntua Virpistä huonolta idealta. "Enpä tullut ajatelleeksi tätä päivällä, kirkkaassa auringonpaisteessa", hän mutisi näperrellen paitansa helmaa.

Matka kotiin tuntui pimeällä pidemmältä kuin päivällä ja Virpiä alkoi kauhistuttaa. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin ja nainen päätti tihentää askeliaan. "Ei ketään kerrassaan missään, kaikki ovat jo nukkumassa", hän tuumi ja vilkuili ympärilleen hermostuneena.

Kotiin päästessään Virpi juoksi jääkaapille ja koetti rauhoittua sen turvallisessa valossa. "Ei hätää, Virpiseni. Rauhoitupas nyt..." hän psyykkasi itseään. Samassa hän huomasi hyllyllä odottavan purkkikeiton ja päätti syödä hieman. Tyhjällä vatsalla hermoilu ei tee hyvää kellekään.

Nainen lämmitti keiton liedellä ja istuutui pöntön päälle syömään, rahat kun eivät riittäneet niin minkäänlaiseen tuoliin. "Voi hiivatin pelkuri, olisit jättänyt nuo tapetit ostamatta niin täällä saattaisi olla edes lamppu helpottamassa elämää", hän manaili itsekseen. Keiton ryystämisen ohessa Virpin oli kuitenkin aina välillä pakko kurkata seinän toiselle puolelle, näkyykö siellä ketään. "Onneksi on edes katulamput, niin ei ole aivan säkkipimeää."

Ruoan jälkeen Virpi tiskasi lautasen ja kävi yöpuulle. Ulkona nukkuminen oli karmivaa, mutta minkäs teet. Jos neitokainen saisi sen työpaikan jonka haastatteluun oli menossa seuraavana päivänä, voisi hän heti ensitöikseen rakennuttaa tontille edes jonkinmoisen pienen tönön. Eiköhän pienikin palkka edes johonkin riitä. Tai niin hän ainakin toivoi.

*   *   *

Noniin, siinäpä ensimmäinen osa! :) 25 kuvaa tuli räpsäistyä ja nyt huomaankin jo, että niitä taitaa olla liian vähän yhteen osaan. Mutta eipä ensimmäisessä osassa niin hirveästi sitä tapahtumien kirjoakaan juuri ole. Yhdestä tapahtumasta olisin tosin voinut ottaa aina useamman kuvan, niin kerronnastakin olisi tullut elävämpää. Noh, kakkosessa paremmin sitten! ;) Kommenttia saa antaa ja kritiikkiä heittää, lupaan parantaa kaikkea parannettavissa olevaa. Mitäs luulette, saako Virpi paikan? Sehän on näitä legacyjen tuhannen taalan kysymyksiä. :D Ensi osaa odotellessa! :)